Palvelumme käyttö edellyttää Cookien hyväksymistä. Lisätietoja.

Halvat lennot Rooma

Halvat lennot kohteeseen Roomaan, parhaat tarjoukset ja äkkilähdöt kohteeseen Roomaan

Lennot kohteeseen Roomaan

Halvat lennot Rooma

Kaikki tiet vievät Roomaan. Italian pääkaupunki onkin historiallinen kaupunki, joka perustettiin jo vuonna 753 eaa. Roomalaisen mytologian mukaan Rooman perustivat naarassuden kasvattamat veljekset, Romulus ja Remus. Yli 2,8 miljoonan asukkaan Roomalla on tarjottavanaan nähtävää ja koettavaa niin ensikertalaisille kuin Roomaan jo ennenkin tutustuneille. Roomankävijöihin kuuluu matkustajia ryhmä- ja perhematkailijoista työmatkalla kulkeviin. Halvat lennot Helsingistä Roomaan vievät matkaajan perille jopa alle kolmessa ja puolessa tunnissa. Monilla lentoyhtiöllä on tarjolla Rooman lentoja jopa useita kertoja päivässä. Tässä ikuisessa kaupungissa voi käydä esimerkiksi omatoimimatkalla, ihastella vanhaa arkkitehtuuria, rentoutua lukuisissa kylpylöissä tai käydä tutustumassa vaikka Cinecittàn elokuvastudioihin.


Roomassa yhdistyvät antiikin perinteet moderniin kaupunkikuvaan, vanhat traditiot uudenaikaisten kaupunginosien sykkeeseen. Myös maailman pienin valtio, 44 hehtaarin kokoinen katolisen kirkon keskus, Vatikaanivaltio, sijaitsee keskellä Roomaa. Vatikaanin merkittävin rakennus on vuonna 1615 valmistunut Pietarin kirkko. Kuuluisa on myös Vatikaanin palatsin Sikstuksen kappeli, jonka kattoholvin Michelangelo maalasi 1500-luvun alussa.


Piazza di Spagna -aukiolta lähtevät 1700-luvulta peräisin olevat Espanjalaiset portaat (Scalinata della Trinità dei Monti), jotka kulkevat Trinita dei Montin kirkolle.  Portaat ovat 138 askelmallaan edelleen Euroopan pisimmät. Huipulle kiipeäjät palkitaan hienoilla näkymillä Rooman historialliseen kaupunginosaan ja täältä pääsee kätevimmin kulkemaan Villa Borghesen kauniiseen puistoon.


Colosseum (Colosseo) on näyttävimpiä ja tunnetuimpia antiikinaikaisen Rooman rakennuksia. Tämä nimensä mukaisesti jättimäinen amfiteatteri, jonne mahtui noin 50 000 katsojaa, valmistui jo vuonna 80. Colosseum on kuuluisa verisistä gladiaattoritaisteluistaan, jotka saattoivat kestää satakin päivää yhtä mittaa. Colosseumia on vuosien mittaan kunnostettu ja tuettu, ja nykyään autoilukin aiemmin liikenneympyränä toimineen monumentin ympärillä on kielletty.


Rooman rakennuskulttuurin merkittävimpiin kohteisiin lukeutuu Forum Romanum. Tämä arkeologinen rauniokokonaisuus oli muinaisen Rooman ydin, jonka ympärille kaupunki rakentui vuosisatojen saatteessa. Forumissa oli rakennuksia jo vuosisatoja ennen ajanlaskumme alkua. Alue ilmentää Rooman valtakunnan kaupunkirakentamisen taitoa. Forumissa on hallintorakennusten raunioiden lisäksi monien temppeleiden, basilikoiden ja riemukaarien raunioita. Raunioista on tehty useita rekonstruktiopiirroksia ja karttoja, joiden avulla alueesta saa selkeämmän käsityksen.


Pantheon, kaikkien jumalien temppeli, on myös keskeinen ja suosittu nähtävyys vanhassa kaupungissa. Se on rakennettu vuonna 120 ja sen symmetrisen kupolin rakentamisen salat eivät ole vieläkään täysin selvillä. Suosittuja ovat myös aukiot eli piazzat sekä Fontana di Trevin suihkulähde, jonne ihmisillä on tapana heittää kolikoita onnea toivoessaan. Suosittu lähde kerääkin kolikoita päivittäin muutaman tuhannen euron edestä ja varat käytetään nykyään alueen ruokakauppojen toiminnan edistämiseen. Aukioista esimerkiksi Piazza Navona on keskellä historiallista centro storico -aluetta ja yksi Rooman suosituimmista alueista. Aukiolla olevat terassit, katusoittajat ja suihkulähteet tarjoavat vilkkaan paikan viettää iltaa.


Roomassa yksikään matkailija ei varmasti jää nälkäiseksi, sillä ravintoloita on runsaasti. Vaihtoehtoja on klassisen trattorian pizzoista, pastoista ja focaccioista Michelin-ravintoloiden tarjontaan. Kuumina kesäpäivinä kannattaa kokeilla myös herkullista, kotitekoista jäätelöä gelaterioista.


Rooma on eräs shoppailijoiden paratiiseista, erityisesti italialaiset vaatteet, uudet ja vanhat huonekalut ja taide ovat huippulaatua. Muotimaailman tunnetuimpien suunnittelijoiden luksusliikkeitä löytyy Piazza di Spagna -aukiolta, Via Borgognonalta ja Via Dei Condottilta. Vastapainona näille edullisia vaatteita, antiikkia ja rihkamaa tarjoaa sunnuntaisin Porta Portese, Trasteveressa. Tältä Rooman kuuluisimmalta kirpputorialueelta löytyy kahden katukilometrin verran liikkeitä ja kojuja.

Suosittuja kohteita

syyskuu n lennot kohteeseen Rooma

5.9.2016 - 11.9.201612.9.2016 - 18.9.201619.9.2016 - 25.9.2016
167 € 161 € 114 €
254 € 233 € 280 €
296 € 324 € 332 €
298 € 303 € 315 €
348 € 274 € 327 €
395 € 340 € 395 €

Seuraavan viikon lennot kohteeseen Rooma

9.9.2016 - 11.9.201616.9.2016 - 18.9.201623.9.2016 - 25.9.2016
195 € 208 € 224 €
315 € 400 € 315 €
408 € 685 € 441 €

Edulliset lennot Suomi kaupungeista kohteeseen Rooma.

Edulliset lennot Suomi ulkopuolelta kohteeseen Rooma